torstai 2. maaliskuuta 2017

KEVÄÄN ENSIMMÄINEN A LA CARTE-LISTA

Kalenteri sanoo, että kevättä eletään. Lumet on sulaneet vauhdilla ja aurinkokin silloin tällöin pilkistelee. Maalis-huhtikuun a la carte-lista on päivitetty vastaamaan vallitsevaa ajankohtaa. Tervetuloa nauttimaan herkkusuut!







torstai 5. tammikuuta 2017

10 VUOTTA

Tänään 5.1.2017 tulee kuluneeksi tasan kymmenen vuotta siitä, kun Salon Seurahuone avasi ensimmäisen kerran ovensa nykyisen omistajaperheen toimesta. Tuolloin vuonna 2007 kokoonpano oli hieman erilainen kuin nyt, 10 vuotta myöhemmin. Mutta yhtä kaikki, samalla innolla ja intohimolla lähdetään aloittamaan vuotta 2017.

Kymmenen vuoden aikana varauskirjojen sisään on kirjattu asiakkaidemme elämän kirjo; iloja ja suruja, arkea ja juhlaa. Jotkut ovat kulkeneet mukanamme koko 10 vuoden matkan, jotkut tulleet mukaan vasta myöhemmin ja jotkut ehkä piipahtaneet vain kerran. Olemme onnekkaita saadessamme tehdä tätä mahtavien asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa. Tiesittekö, että suurin osa henkilökunnastammekin on ollut mukana melkeinpä ensimmäisistä vuosista saakka?

Vuoden 2007 varauskirjaa selatessa silmiin osui merkintä avajaispäivältä 5.1.2007: "Etupihalla kukkii sininen orvokki!!!" No, tänään ei kuki, mutta seuraavaa sellaista vuotta odotellessa.


torstai 29. joulukuuta 2016

50 X TAHDON

Vuosi 2016 alkaa olla paketissa, joten nyt taitaa olla hyvä hetki istahtaa alas ja palata hetkeksi muistelemaan kulunutta vuotta. Ravintolassa kulunut vuosi sujui mukavasti, arki-lounasta ja a la cartea, kesän grillilounaat vetivät terassin täyteen sateisista torstaipäivistä huolimatta ja joulupöydän antimista nautti suuri joukko asiakkaita.

Vuonna 2016 saimme lisäksi tehdä 50 häät. Viidetkymmenet. Määrä kuulostaa nyt vuoden lopussa suurelta. Periaatteessahan se tarkoittaisi n. yhdet häät viikossa, mutta käytännössä kesäviikonloppuina niitä oli parhaimmillaan neljät. Aikamoista organisointia siis. Häiden lisäksi kun vielä hoidimme cateringin myös moneen muuhun tärkeään juhlaan.

50 kertaa tahdon. 50 ihanaa paria. 50 ainutlaatuiset hääjuhlat. Joista jokaiset aivan yhtä tärkeät. Pääsimme jälleen mitä mielettömämpiin paikkoihin, tuttuihin ja meille uusiin juhlatiloihin, ihmisten koteihin ja kesäpaikoille, Saloon ja Salon ulkopuolelle. Tanssittiinpa häitä tänäkin vuonna myös meillä Seurahuoneella. Tapasimme toinen toistaan upeampia hääpareja, saimme pitää huolta heidän vieraistaan ja olla mukana tekemässä heidän tärkeästä päivästä täydellistä.

Pitkiä päiviä, odottamattomia yllätyksiä, kesäsateita, auringon paistetta ja loppusyksyn pimeitä öitä. 50 hääjuhlaan on mahtunut yhtä ja toista. Työpäivät venyvät usein yön pikkutunneille ja päivät ovat hektisiä. Joka paikassa ja joka välissä ei luonnollisestikaan ehdi napata kameraa esiin, vaikka kuinka haluaisi ikuistaa jonkin tilan, kattauksen tai kukka-somisteen. Kameran ja puhelimen muistikorteilta löytyy kuitenkin ihan mukava läpileikkaus kuluneen vuoden juhliin.

Kiitos jokaiselle teille, että olemme saaneet olla mukana tekemässä juhlaanne. Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta myös jokaikiselle ravintolamme asiakkaalle. Viikko taukoa tässä kohtaa vuotta on tullut tarpeeseen. Viikonloppu vielä ladataan akkuja ja maanantaina 2.1.2017 avataan ovet uuteen vuoteen. Alkava vuosi on muuten meidän 10-vuotis juhlavuosi. Jotakin kivaa on varmasti tiedossa!









keskiviikko 26. lokakuuta 2016

VINTAGE-TUNNELMAA MATHILDEDALISSA

Ennen pikkujouluaikaan siirtymistä saadaan kurkistaa vielä tunnelmallisiin lokakuun puolivälin häihin.

Häitä vietetettiin Mathildedalissa, ruukkitehtaiden rakennuksista juhlapaikkana oli Kankirautavarasto, joka sopi täydellisesti loppusyksyn vintage-tunnelmissa vietettyihin häihin. Tila ei ole kovinkaan suuri, joten tälle n. 30 hengen seurueelle saliin sai luotua intiimin ja lämpimän tunnelman.

Menu toteutettiin pöytiintarjoiltuna, italialaiseen henkeen. Omat haasteensa ruokailun toteutuksessa toi keittiötilojen puute, mutta meidän väki on tottunut toteuttamaan cateringin mitä erilaisimmissa olosuhteissa, ja tälläkin kertaa keittiönä toimi pihalle kannettu grilli. Hääkakkuna nautittiin suosittua naked cake-kakkua. Juhlan kaikki kukkasomisteet, hääkimppua myöden toteutettiin meidän toimestamme. Valokuvaaja Mikko Pääkkönen ikuisti juhlan tunnelmaa näihin kuviin. Onnea M & J!



























tiistai 6. syyskuuta 2016

SYYSHÄÄT KYLILLÄ

Syyskuu saapui, mutta se ei todellakaan tarkoita että juhlasesonki olisi ohi. Syksyn pimenevät illat tarjoavat mitä tunnelmallisimmat puitteet juhlalle. Viime viikonloppuna saimme olla mukana Mathildedalin ruukkitehtailla juhlituissa häissä. Valimo tarjoaa upeat puitteet juhlaan, vanha valssilaitos lumoaa rouheudellaan meidät kerta toisensa jälkeen.
Onnea vielä E & P, kylillä on aina niin mukava käydä!











maanantai 13. kesäkuuta 2016

RAKKAUDEN KESÄ

Meillä Seurahuoneella jokainen kesä on rakkauden kesä! Hääjuhlat täyttävät kalenterimme toki ympäri vuoden, mutta kesällä sesonki on silti aivan toisenlaista. Samaan viinkonloppuun voi helpostikin mahtua useammat hääjuhlat ja saamme olla mukana tekemässä täydellistä päivää mitä upeimmissa paikoissa. Jokainen hääjuhla on meille yhtä tärkeä, on se sitten suuri tai pieni. Kesällä suuri osa ajasta meneekin erilaisten juhlavalmistelujen parissa. Suuren osan juhlista teemme asiakkaalle koristeluista lähtien valmiiksi ja ruoan lisäksi visuaalinen kokonaisuus onkin meidän juhlissamme isossa roolissa. 

Tämä kuluva alkukesä on koristeiden puolesta ihanaa aikaa, kun luonnosta pystyy hyödyntämään vaikka ja mitä. Näissä kuvissa päästään kurkistamaan viime viikonloppuna Pukkilan Kartanolla vietettyjen hääjuhlien somistuksiin. 

Kukkasomisteiden herkän vaaleanpunainen teema näkyi myös hääkakuissa. Viime vuosina on ollut pinnalla erilaiset päällystämättömät ns. naked cake-kakut. Tällä kertaa kakkupohjana oli tummaa suklaata ja täytteenä valkosuklaata ja koristeena mm. pionia, ruusuja ja neilikkaa.